Säännöt



Kilpailuun osallistuminen

Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa. Mihinkään sarjaan ei vaadita lisenssiä, mutta huomaathan että kilpailijoita ei vakuuteta järjestäjän toimesta.

Etappikisan suorittaakseen osallistujan on ajettava maaliin kaikki kolme etappia. Jos kilpailija keskeyttää jonkin etapeista, hän voi startata seuraavan päivän lähtöön, mutta hän ei pääse kilpailun kokonaistuloksiin. Keskeyttämisestä on aina ilmoitettava kilpailun järjestäjille joko puhelimitse, huoltopisteelle tai maaliin.

Roskaaminen

Kilpailun aikana roskaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Kaikkien osallistujien on kirjoitettava oma kilpailunumeronsa jokaiseen mukaan otettavaan geeliin, patukkaan tms. Kilpailun järjestäjällä on oikeus tuomita roskaamisesta aikasakkoja tai tarvittaessa jopa hylätä kilpailija.

Huolto

Kilpailun järjestäjä järjestää jokaisen etapin varrelle riittävän määrän huoltopisteitä, joissa tarjoillaan urheilujuomaa ja pientä purtavaa. Järjestäjä kuljettaa myös osallistujien omia juomapulloja ja eväitä virallisille huoltopisteille.

Kilpailijoiden oma huolto on sallittua kaikkialla muualla reitin varrella paitsi Riders' meetingissä erikseen kielletyillä alueilla.

Reittien merkkaus

Reitit merkataan opastenuolin, varoituskyltein ja merkkausnauhalla. Merkatun reitin seuraaminen on aina kilpailijan vastuulla. Koska reiteillä on muitakin käyttäjiä, risteyksiä ei suljeta sulkunauhoilla!

DUO-sarjat

Duo-sarjassa kaksi pyöräilijää muodostaa joukkueen, jonka on ajettava kaikki etapit yhtä matkaa (näköetäisyydellä toisistaan). Duo-sarja on jaettu nais-, mies- ja sekapareihin. Paria saa auttaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta parien on pysyttävä näköetäisyydellä toisistaan.

Sähköpyörät

Saariselkä MTB Stagesilla käytettävien sähköavusteisten pyörien tulee olla tieliikennelain mukaisesti polkupyöriksi luokiteltavia maastopyöriä. Suurin sallittu teho on 250W ja avustuksen on kytkeydyttävä pois 25km/h nopeudessa. Sähköpyörille järjestetään kisan aikana tarkastuksia ja sääntöjen rikkomisesta seuraa hylkäys kisasta.

Vakuutukset

Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.